Vesa Puuronen
Jotain minusta
Julkaisut
Curriculum vitae
 
Tutkimus
Politiikka
Poliittinen toimintani
Kommentteja valtakunnan
poliiikasta
Kommentteja maailman-
politiikasta
Blogi

takaisin aihelistaan >

Sosialistiseen Suomeen 2000-luvulla
25.1.2009

Kolin kansallismaisemaa talvella 2009 (Kuva Vesa Puuronen)


Ele Alenius julkaisi vuonna 1969 kirjan Sosialistiseen Suomeen, jossa hahmotteli sosialistista ideologiasta ja poliittista vaihtoehtoa kapitalismille. Neljäkymmentä vuotta Aleniuksen kirjan ilmestymisen jälkeen elämme edelleen kapitalistisessa Suomessa ja näyttää siltä, että kapitalismin ote on monessa suhteessa vahvempi kuin 1960-luvun lopulla. Kapitalismin voimistumiseen on niin kansainvälisiä kuin kansallisiakin syitä.

Suomalaista yhteiskuntaa on viime vuosina kapitalisoitu. Esimerkiksi valtion voittoa tuottaneita yrityksiä on myyty yksityiseen omistukseen, valtion laitoksia muutettu yksityisten yrityksen tapaan toimiviksi liikelaitoksiksi ja kunnallisia palveluita yksityistetään. Viimeksi maan hallitus on päättänyt muuttaa yliopistot yrityksiksi, mikä tapahtuu 2010 vuoden alusta voimaan astuvan uuden yliopistolain myötä.

Viime vuoden aikana alkoi maailmanlaajuinen kapitalistisen talouden lama, joka johtui suurelta osalta siitä, että rahamarkkinoilla oli luotu koko joukko ”tuotteita”, joilla ei ollut vastineita tavaroita tuottavassa reaalitaloudessa. Näiden tuotteiden kauppa sai pankki- ja rahoitussektorin kasvamaan suhteettomasti. Jatkuvasti kasvavien voittojen kiihottama ahneus paisutti valtavan taloudellisen kuplan, joka muodostui jatkuvasti kasvavien voittojen toiveista. Valtiot olivat voimattomia ja ideologisista syistä myös haluttomia puuttumaan lumetalouteen, mikä nyt on romahtanut.

Yksi vaihe kapitalismista on nyt tullut tiensä päähän. On aika pohtia kapitalismin vaihtoehtoja.

Kapitalismin kritiikin näkökulmasta sen suurin taloudellinen ongelma on se, että se johtaa väistämättä taantumiin ja lamakausiin, mikä perustaltaan johtuu siitä, että tavaroiden tarjonnan ja kysynnän välinen suhdetta ei pystytä säätelemään. Tällöin syntyy väistämättä ylituotantotilanteita, joita lamat korjaavat. Kapitalismin suurin sosiaalinen ongelma on se, että se johtaa väistämättä ihmisen eriarvoisuuteen, mikä johtuu siitä, että toisille ihmisillä on käytettävissään enemmän pääomaa - olipa se sitten maata tai muita resursseja - kuin toisilla. Pääomalla on taipumus kasaantua, koska pääoman omistajat voivat palkata pääomaa omistamattomat ihmiset tekemään työtä puolestaan. Pääomien kasautuminen yksien ihmisten käsiin jatkuu perintöoikeuden ja Suomessa myös pääomatulojen alhaisen verotuksen vauhdittamana. Kapitalismin suurin eettinen ongelma on se, että se pyrkii muuttamaan ihmisten väliset suhteet rahasuhteiksi ja ihmiset toistensa kilpailijoiksi niin työ- kuin pääomamarkkinoillakin ja se yrittää tehdä rahasta korkeimman arvon yhteiskunnassa. Samalla se murtaa luottamuksen ihmisten välillä, mikä on inhimillisten, solidaaristen yhteisöjen perusta.

Kapitalismin puolustajien mielestä kapitalismin suurin taloudellinen etu on se, että se ohjaa luonnonvoimaisesti markkinoiden kautta pääoman aina sinne missä on kysyntää ja että se on luonut tavaramarkkinat, jossa tavaroita joita kysytään on tarjolla. Kapitalismin suurin sosiaalinen etu on se, että luodessaan varallisuutta ja hyvinvointia se kohottaa myös huonommassa asemassa olevien elämisen tasoa. Kapitalismin suurin eettinen etu on se, että se vastaa ihmisluontoa. Ihminen, joka on omaa hyötyään kohottamaan pyrkivä olento, voi kapitalismin puitteissa periaatteessa omalla työllään ja lahjoillaan menestyä ja rikastua, mikä edistää taloudellista toimeliaisuutta, väittävät kapitalismin puolustajat.

Kapitalismin oikeistolaisten puolustajien mielestä nykyisen kriisin ratkaiseminen vaatii entistä vapaampia markkinoita ja valtion entistä vähäisempää puuttumista esimerkiksi yritysten osingonjakoon. Kapitalismin keskustalaisten tai vasemmistolaisten puolustajien mielestä taas tarvitaan entistä enemmän valtiollista talouselämän sääntelyä tai ainakin valtion suurempaa apua esimerkiksi yritysten ja pankkien vaikeuksien voittamiseksi. Sääntelyn määrä ja muoto sekä valtion tuen vastikkeellisuuden aste erottaa eri poliittisia ja ideologisia ryhmiä ja puolueita toisistaan. Oikeistolaisetkin puolueet ja poliitikot ovat eri maissa olleet hädän edessä valmiita ottamaan suuria pankkeja ja rahoituslaitoksia valtion haltuun tai ainakin rajoittamaan näiden laitosten johdossa olevien henkilöiden ja osakkeenomistajien saalistusta. Kansainväliset järjestelyt uuden kuplatalouden estämiseksi ovat vielä lähinnä toivomusten asteella.

Kapitalismin vastustajien näkökulmasta taas on kapitalismi tulisi lakkauttaa talous- ja yhteiskuntajärjestelmänä, mikä tarkoittaisi suurten yritysten (teollisuus- ja muiden tuotantolaitosten, palveluyritysten ja rahoituslaitosten) valtiollistamista sekä talouden sääntelyä ja suunnittelua. Tällaista suurelta osin valtiollistettua ja suunniteltua taloutta kutsutaan sosialismiksi. Sosialismissakin valtiollistetun talouden rinnalla voisi toimia pieniä ja keskisuuria tuotanto-, palvelu - ja jakeluyrityksiä, jotka olisivat yksityisessä omistuksessa. Maatalous voisi olla lähes kokonaan yksityisessä omistuksessa, mutta ruuan jalostus- ja jakeluketjujen tulisi olla suurelta osin valtion kontrollissa. Lähiruuan tuotanto- ja jalostus voisi kuitenkin tapahtua yksityisissä yrityksissä.

Sosialistisessa yhteiskunnassa ihmisten taloudellinen tasa-arvoisuus olisi turvattu verotuksella, vaikka täydellinen samapalkkaisuus ei olekaan oikeudenmukaista. Aktiivisesti työelämässä olevien ihmisten nettotulojen erojen ei kuitenkaan sallittaisi kasvaa nykyisenkaltaisiksi vaan suurituloisempien tulot voisivat olla korkeintaan nelinkertaiset pienituloisimpiin verrattuna. Nykyisin suurituloisimmat ansaitsevat jopa 10 000 kertaa enemmän kuin pienituloisimmat.
Sosialistisessa Suomessa koulutus- ja terveydenhoito olisi ilmaista kaikille maassa asuville.

Sosialismia kokeiltiin viime vuosisadalla laajalti eri maailman maissa ja tuolta ajalta on edelleen olemassa sosialistisia maita, joista tunnetuin on Kuuba. Euroopassa sosialistiseksi itseään kutsuneet maat kapitalisoituivat 1980- ja 1990-luvun vaihteessa, jolloin myös monet kolmannen maailman aikaisemmin sosialismiin tähdänneet maat kääntyivät kohti kapitalismia. Kommunistisen puolueen johtama Kiinan kansantasavalta, joka on maailman väkirikkain maa, väittää olevansa matkalla sosialismiin, sen ensimmäisessä vaiheessa. Latinalaisessa Amerikassa Venezuela. joka on määritellyt itsensä Venezuelan bolivariaaniseksi tasavallaksi toteuttaa omalaatuista sosialismikokeilua. Esimerkkinä tästä kokeilusta 1.1. 2009 voimaan tullut asuntolainalaki. Lain mukaan asuntolainan pituus on 30 vuotta ja asunnon vakuusarvo on sata prosenttia. Lainan takaisinmaksun suuruus määrittyy lainanottajan palkan mukaan: mitä pienempi palkka sen pienempi osuus tuloista kuluu lainanlyhennyksiin ja korkoihin. Lisäksi kaikkein pienituloisimmille myönnetään valtion avustuksia asunnon ostamiseen.

Neuvostoliitto (1917-1991) oli ensimmäinen ja vahvin sosialistinen maa taloudellisesti ja poliittisesti. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen on käynyt selväksi, että sosialismin nimellä kulkenut yhteiskunta, oli monessa suhteessa kaukana sosialismin ihanteista ja ideoista. Neuvostoliiton poliittinen järjestelmä oli epädemokraattinen yksipuoluejärjestelmä. Toisinajattelijoita vainottiin maan koko historian ajan. Stalinin kaudella (1924-1953) maassa syyllistyttiin mittasuhteiltaan ja julmuudeltaan pöyristyttäviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Kokonaisia kansoja vainottiin, kommunistisen puolueen jäseniä ja toimihenkilöitä sekä tavallisia kansalaisia surmattiin tai he kuolivat pakkotöissä. Neuvostoliitosta ei voi ottaa mallia 2000-luvun sosialismille. Neuvostoliittoa voi joiltakin osin käyttää esimerkkinä siitä, miten ei ainakaan voi saavuttaa sosialismin ihanteiden mukaista yhteiskuntaa.

Sosialismi on ollut yhteiskunnallisena järjestelmänä lähimpänä toteutumistaan pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa, joissa poliittinen demokratia , sananvapauden ja muiden ihmisoikeuksien kunnioittaminen on yhdistynyt progressiivisen verotuksen avulla toteutettuun määrätietoiseen ja voimaperäiseen kansantulon uudelleen jakoon enemmän ansaitsevilta vähemmän ansaitseville. Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi, Tanska ja Norja sekä hiukan pienemmässä määrin Suomi. eivät ole koskaan julistautuneet sosialistisiksi maiksi mutta ovat todellisuudessa olleet monelta osin lähempänä sosialismin ihanteiden toteuttamista kuin niin sanotut sosialistiset maat. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on tällä hetkellä niin Suomessa kuin muissakin maissa suuremmassa vaarassa kuin se on ollut koskaan sitten syntymänsä. Vaaran nimi on yksinkertaisesti kapitalisoituminen.

Samat kehitystrendit, sama ideologia ja politiikka, samat oikeistolaiset poliittiset voimat kuin Suomessa murentavat hyvinvointivaltion perusteita muissakin pohjoismaissa. Keskeisiä oikeiston hyökkäyksen kohteita ovat olleet progressiivinen verotus, julkinen tuotantolaitosten omistus, julkisesti tuotetut palvelut ja valtion rooli talouden ja yhteiskunnan ohjaajana. Hyvinvointivaltion kimppuun on käyty pitkän ideologisen kampanjan saattelemana, jonka keskeisenä sanomana on ollut hyvinvointivaltion kriisi. Kapitalismin väistämättömät ajoittaiset kriisit ja lamat ovat antaneet kriisipuheelle uskottavuutta, vaikka tosiasiassa juuri valtiollisen talouden toiminta, julkisin varoin ylläpidetty infrastruktuuri ja koulutus ovat kerta toisensa jälkeen pelastaneet kapitalismin romahdukselta.

Sosialismi on ollut - Neuvostoliiton ja muiden neuvostomallisten sosialististen maiden romahduksen jälkeen -ideologiana ja ihanteena huonossa huudossa. Vasemmistoliiton johdossa on henkilöitä, jotka näyttävät ajattelevan, että sosialismi on parasta haudata käsitteenäkin. Tämä ajatus on kuitenkin lyhytnäköinen ja epähistoriallinen. Marx oli täysin oikeassa kirjoittaessaan Kommunistisen puolueen manifestissa, että historia on ollut luokkataistelujen historiaa ja että kapitalismin aikana vastakkain ovat omistamattomat ja omistavat luokat. Tämä asia ei ole muuttunut miksikään 170 vuodessa, jotka ovat kuluneet Manifestin ilmestymisestä. Ei ole muuttunut miksikään myöskään se, että kapitalismille täytyy löytää vaihtoehto. Tätä vaihtoehtoa on 1700-luvun lopulta lähtien kutsuttu sosialismiksi. Kapitalismin vaihtoehtoa voi edelleenkin 2000-luvulla kutsua sosialismiksi.

Sosialismin perusperiaatteita ovat tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus ja ihmisten tasa-arvoisuus. Sosialismissa ei riitä, että turvataan ihmisten tasa-arvoiset mahdollisuudet menestyä elämässä vaan sen lisäksi tulee turvata se, että ihmiset myös todellisuudessa menestyvät kykyjensä ja taitojensa suhteessa tasavertaisesti. Sosialistinen tasavertaisuus koskee kaikkia ihmisiä sukupuolesta, ihonväristä, kielestä, kulttuurista, uskonnosta, poliittisesta, ideologisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Ihmisvihamieliset ideologiat ja aatteet sekä niiden toteuttamiseen pyrkivät poliittiset liikkeet ovat kuitenkin kiellettyjä.

Sosialismi avaa toivon näköalan nykyisen kapitalismin kriisin oloissa. Mutta sosialismia ei ole olemassa valmiina. Ei ole olemassa sosialismin piirustuksia, joita seuraamalla se voitaisiin rakentaa. On olemassa joitakin peruslähtökohtia, joita on edellä hahmoteltu. Sosialistinen vaihtoehto muotoutuu vähitellen sitä tehtäessä. Tällä hetkellä tärkeintä olisi koota kaikki ne ihmiset ja poliittiset voimat, jotka haluavat toimia sosialismin ihanteiden puolesta yhteen. Tulisi rohkeasti palata sosialismin ihanteisiin, jotta voisimme jokaisella tasolla, kokonaisvaltaisesti haastaa kapitalismin.

Vesa Puuronen
25.1. 2009
Suomen punakapinan 91-vuotispäivän aaton aattona