Vesa Puuronen
Jotain minusta
Julkaisut
Curriculum vitae
Nettirikoksen uhrina
Tutkimus
Politiikka
Poliittinen toimintani
Kommentteja valtakunnan
poliiikasta
Kommentteja maailman-
politiikasta
Blogi

takaisin julkaisun Tappavat aatteet sisällysluetteloon>

Vesa Puuronen

1 MAAILMA KUILUN PARTAALLA

Kymmenen vuotta sitten päättynyt 1900-luku oli verenvuodatuksen ja hirmutekojen aikakautta. Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa tuhoutui kymmeniä miljoonia ihmisiä. Hiroshiman ja Nagasakin atomileimahduksissa Japanissa ja Hampurin sekä Dresdenin aluepommituksissa Saksassa kuoli yhdessä hetkessä kymmeniä tuhansia siviilejä. Neuvostoliitossa tuhottiin luokkataistelun nimissä kulakit luokkana ja vainottiin entisiä upseereita ja aatelisia, sivistyneistön ja vähemmistökansojen jäseniä sekä vääränlaisia kommunisteja. Uhreja oli miljoonia. Natsien keskitys- ja tuhoamisleireillä Auschwitzissa, Dachaussa, Treblinkassa, Sobiborissa ja monissa muissa paikoissa kidutettiin, ammuttiin ja kaasutettiin hengiltä miljoonia juutalaisia, puolalaisia, romaneja ja venäläisiä, joiden natsit väittivät kuuluvan arvottomiin alempiin rotuihin. Toisen maailmansodan jälkeen on sodittu Koreassa, Vietnamissa, Angolassa, Kamputseassa, Etiopiassa, Somaliassa, Persianlahdella, Balkanilla ja Tsetseniassa, viimeksi on aloitettu sodat Irakissa ja Afganistanissa. Uhreja on ollut yhteensä miljoonia.Eurooppa oli 1900-luvun alussa vajonnut uneen, joka mahdollisti Hitlerin valtaannousun ja Stalinin terrorin. Tässä teoksessa analysoidaan aatteita, joiden nimissä 1900-luvusta tuli maailmanhistorian verisin vuosisata ja joiden vuoksi uusi vuosituhat on alkanut sotaisana. Nämä samat - tai niiden kaltaiset - aatteet esiintyvät nyt avoimemmin kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen, ja ovat syöksemässä maailman uuteen väkivallan kurimukseen. Tavoitteena on herättää lukija huomaamaan, että historia voi toistaa itseään. Tällä kertaa tragedia ei ole muuttumassa farssiksi vaan entistäkin surullisemmaksi tragediaksi.

Uuden vuosisadan ja -tuhannen alkaessa Amerikan Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush totesi, että 21. vuosituhannen ensimmäinen sota aloitettiin Afganistanissa USAn ja sen liittolaisten toimesta. (Bush 4.9. 2002). Lähes samaan hengenvetoon Bush kertoi USAn kansallisen turvallisuuden strategiassa (Bush 2002a), että USA ja sen ideologia ovat voittaneet vapauden ja totalitarismin välisen taistelun, joka hallitsi 1900-lukua. Maailmaan on hänen mukaansa jäänyt jäljelle vain yksi kestävä, vapauteen, demokratiaan ja vapaaseen yrittäjyyteen perustuva kansallisen menestymisen malli. Bush maalaa turvallisuusstrategiassa kuvaa maailmasta, jossa hyvä ja paha kamppailevat, jokaisen on valittava puolensa ja hyvä lopulta voittaa pahan (Bush mt, i-iii). Bush suuntaa puheensa osittain sisäpoliittisiin tarkoituksiin, mutta siitä huolimatta hänen puheensa on syytä ottaa vakavasti. Mikäli Hitlerin Taisteluni-teoksen ideologia ja siihen perustuva poliittinen ohjelma olisi otettu todesta, olisivat 1930-luvun voimakkaimmat valtiot tai Saksan kansa kenties halunneet ja pystynyt estämään Hitlerin valtaannousun ja natsien rikokset. Myös Stalinin aikana toteutetut rikokset tapahtuivat ainakin osittain kansan tieten, suostumuksella ja myötävaikutuksella.

Tämän teoksen kirjoittamisen yhtenä pontimena on ollut se, että Bushin puheita lukiessa ei voi olla huomaamatta, että niiden sisältö ja retoriikka muistuttavat 1900-luvun suurimpien kansanmurhaajien, Stalinin ja Hitlerin, puheiden ja kirjoitusten sisältöä ja tapaa vakuuttaa ja suostutella kuulijoitansa. Mielestäni Bushin puheita on mahdollista ja syytä arvioida vertaamalla niiden sisältöä ja retoriikkaa eli sitä kenelle ja miten puheet osoitetaan juuri Hitlerin ja Stalinin kirjoituksiin ja puheisiin. Puheiden ilmeinen samankaltaisuus on osoitus niiden vaarallisuudesta. Tämän teoksen tarkoituksena on siis tarkastella aatteita, joita eri valtioiden poliittiset johtajat ovat kannattaneet ja joihin vedoten on tehty kauheuksia. Tulevien onnettomuuksien välttäminen voi onnistua vain jos näiden johtajien aatteita arvioidaan kriittisesti pyrkien selvittämään aatteiden sisältöä ja sisäistä logiikka. Aatteet tarjoavat johtajille keinoja vakuuttaa kansansa siitä, että heidän politiikkansa on oikeaa. Johtajat käyttävät aatteita ja retoriikkaa innostaessaan kansoja sotiin tai oman kansan jäsenten tuhoamiseen. Analyysin kohteena ovat stalinismi, natsismi ja bushilainen uuskonservatiivisuus.

Huomion kiinnittäminen aatteisiin on yksi mahdollinen tapa yrittää ymmärtää historiaa. Hitlerin ja Stalinin politiikkaa ei voi ymmärtää ainoastaan heidän aatteidensa ruumiillistumina vaan heidän politiikkaansa vaikuttivat myös erilaiset taloudelliset ja valtapoliittiset vaikuttimet. Hitlerin rotupolitiikka palveli Saksan taloudellisen ja poliittisen eliitin, mutta myös jossakin määrin myös niiden tavallisten kansalaisten etuja, jotka oli määritelty arjalaisen rodun jäseniksi. Saksalaiset yrittäjät hyötyivät juutalaisten liikeyritysten ja omaisuuden ryöväämisestä ja kauppaamisesta pilkkahintaan. Kansallissosialistiseen puolueeseen kuuluvilla ja kuulumattomilla kansalaisilla oli mahdollisuus ostaa tai vuokrata halvalla käyttöönsä juutalaisilta takavarikoitua omaisuutta (ks. Klemperer 2001, 233, 239). Gestapon, SS:n ja poliisijoukkojen jäsenet rikastuivat juutalaisten ja muiden alempirotuisiksi määriteltyjen kustannuksella. Saksan valtio sai haltuunsa juutalaisilta ryöstettyä kultaa, jolla se maksoi sotatarvikehankintoja mm. Ruotsista ja jota natsipuolueen johtajat kahmivat itselleen. Vuoden 1938 kristalliyön jälkeen Saksan hallitus peri juutalaisilta vahingonkorvauksena miljardi Saksan markkaa. Saksassa ja Neuvostoliitossa vanki- ja orjatyövoimaa käytettiin teollisuuslaitoksissa ja valtavien rakennustöiden toteuttamisessa. Neuvostoliiton teollistumisen vaatimat kanavointi-, voimalaitos-, maantie- ja rautatiehankkeet olisivat jääneet toteutumatta ilman vankityövoimaa. Sisäisen opposition vaimentaminen tapahtui sekä Neuvostoliitossa että Natsi-Saksassa pääosin ampumalla tai hirttämällä. Myös länsimaiden ja erityisesti Yhdysvaltojen politiikalle ja käymille sodille on helposti löydettävissä taloudellisia ja valtapoliittisia syitä. Korean sodassa 1950-luvun alussa oli kysymys länsimaisten arvojen puolustamisesta kommunismia vastaan mutta myös Yhdysvaltalaisen pääoman Koreaan tekemien kauppa- ja teollisuusinvestointien turvaamisesta ja Yhdysvaltalaisen pääoman tulevaisuuden varmistamisesta alueella. Vietnamissa, Kamputseassa ja Laosissa USA taisteli 1960- ja 1970-luvuilla kommunismia vastaan mutta myös kauppapoliittisista ja strategisista eduista kuten myös Balkanilla 1990-luvulla. Persianlahden sodan (1991), Afganistanin sotaretken (vuodesta 2001 lähtien) ja Irakin sodan yhteisenä nimittäjänä on pyrkimys alueen öljylähteiden ja öljynkuljetusreittien hallintaan.

Taloudellisilla ja valtapoliittisilla näkökannoilla on suuri merkitys päätettäessä sodasta ja rauhasta, ja aatteita käytetään usein verhoamaan taloudellisiin ja valtaintresseihin perustuvia laskelmia ja toimia. Aatteet on kuitenkin välttämätöntä ottaa huomioon tarkasteltaessa poliittista historiaa, sillä tehdessään päätöksiä poliittiset johtajat toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin muutkin ihmiset. He toimivat sen mukaan kuin uskovat olevan oikein, vaikka se olisi esimerkiksi sotilaalliselta kannalta katsottuna epärationaalistakin. Hitlerin ja muiden natsijohtajien rotuviha johti taloudellisten resurssien tuhlaamiseen juutalaisten tuhoamiseen esimerkiksi vuosina 1941-1945, samaan aikaan kun resursseja olisi tarvittu sodassa Neuvostoliittoa vastaan (ks. Browning 1999). Miljoonien ase- ja työkuntoisten juutalaismiesten ja -naisten tuhoaminen Saksassa sen sijaan, että heitä olisi hyödynnetty sotaponnisteluissa, kuten esimerkiksi Suomessa tehtiin, ei ole ymmärrettävissä muuten kuin rotujen taisteluun perustuvan ideologian perspektiivistä. Natsi-Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon perustui osittain Hitlerin uskoon siihen, että bolsevismi oli juutalaisten synnyttämän länsimaisen sivistyksen, kulttuurin ja arjalaisen rodun vastaisen salajuonen osa ja se oli siksi tuhottava. Hitler ei salannut Taisteluni-teoksessaan suunnitelmiaan juutalaisten ja muiden ei-arjalaisten sekä bolsevikkien kohtaloksi. Myös natsijohtajien fanaattisuuden ja itsemurhat toisen maailmansodan loppuvaiheessa voi jollakin tavalla ymmärtää vain jos ottaa huomioon, että he todella uskoivat rotuteoreettiseen historiakäsitykseen ja arjalaisen rodun erityiseen rooliin. Stalinin puheet ja kirjoitukset 1920-1940-luvuilla eivät jätä sijaa arvailulle hänen tavoitteistaan luokkavihollisten suhteen, olivatpa luokkaviholliset puolueen tai Neuvostoliiton sisä- tai ulkopuolella. Stalinin johtaman puolueen, salaisen palvelun ja sisäasianministeriön erityisjoukkojen julmuudet omia kansalaisia kohtaan, esimerkiksi puna-armeijan korkeimman ja kokeneimman johdon tuhoaminen 1930-luvun lopulla ei ollut järkevää valmistautumista toiseen maailmasotaan, mutta se oli järkevää luokkataisteluperspektiivistä. Puna-armeijan suorittamat joukkoraiskaukset ja surmat Puolassa ja Saksassa toisen maailmansodan loppuvaiheessa olivat ainakin osittain seurausta uskosta siihen, että vallankumouksellisen luokan taistelussa kaikki keinot ovat sallittuja. Stalinin politiikka oli johdonmukaista, kun otetaan huomioon hänen uskomuksensa Neuvostovaltion luonteesta, luokkataistelusta ja sen loppuun viemisestä.

Tämä kirja sisältää tämän johdannon lisäksi viisi lukua. Ensiksi tarkastellaan tapoja selittää historiaa ja perustellaan tätä johdantoa laajemmin, miksi juuri aatteiden analysoiminen on keskeistä nykyisyyden ja menneisyyden ymmärtämisessä. Luvussa vastataan kysymykseen miksi kirjan nimi on "Tappavat aatteet". Kolmannessa luvussa tarkastellaan erityisesti stalinismia ja neljännessä luvussa natsismia lähinnä Stalinin ja Hitlerin kirjoitusten ja puheiden perusteella. Kirjan viidennessä luvussa kuvataan ja analysoidaan Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin ideologiaa hänen puheidensa ja heinäkuussa ja syyskuussa 2002 julkaistujen asiakirjojen "Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden strategia" ja "USA:n kansallisen turvallisuuden strategia" pohjalta. Kirjan päättävässä kuudennessa luvussa vertaillaan Stalinin, Hitlerin ja George W. Bushin ideologioita ja retoriikkoja toisiinsa. Luvussa todetaan, että ideologioiden retoriikkoja yhdistävät monet asiat. Kaikissa ideologioissa on selvästi nationalistisia piirteitä ja niihin sisältyy utopia tämän puoleisesta paremmasta maailmasta. Ideologioissa myös konstruoidaan erilaisuus tai toiseus saman tyyppisesti. Toinen esitetään vihollisena, jonka representaatio on mahdollisimman vastenmielinen, jolloin vihaa sitä kohtaan on helppo lietsoa ja perustella. Ideologiat perustuvat analyysiin yhteiskuntahistorian keskeisistä liikevoimista, stalinismissa tällaiseksi nostetaan luokkataistelu, natsismissa rotujen taistelu ja Bushin retoriikassa vapauden vastustajien ja puolustajien taistelu. Stalinistit uskovat työväenluokan väistämättömään voittoon, natsit arjalaisen rodun ja Bush USA:n ja sivistyneiden liittolaisvaltioiden voittoon. Kaikissa näissä aatteissa motivoidaan ja puolustellaan sotaa ja hirmutekoja fatalistisen ennalta määräytymisopin avulla. Aatteet esittävät, että säälimättömyys vihollisia kohtaan on voiton ehto ja oikeuttavat väkivallan, sodan ja jopa kansanmurhat. Kaikkien ideologioiden retorisessa esittämisessä kansalaisten vakuuttamiseksi käytetään kristinuskosta peräisin olevia argumentaatiota, kielikuvia ja käsitteitä. Stalin ja Hitler uskoivat olevansa historian lainmukaisen kehityksen toimeenpanijoita. Bush uskoo olevansa jumalallisen vapauden sanansaattaja. Kaikkia kolmea yhdistää usko omaan rooliinsa kansojensa ja koko maailman messiaanisina johtajina. Ideologiat myös eroavat joiltakin osin toisistaan, stalinismi perustuu luokkataisteluoppiin ja nationalismiin, natsismi on biologisen rotuteorian ja nationalismin yhdistelmä ja Bushin ideologia on nationalistista uuskonservatiivisuutta.

Lähinnä konservatiiviset tutkijat ja poliitikot ovat käyttäneet aatteita tai ideologioita historiallisten ja nykyisten poliittisten ilmiöiden selittämisessä. Kun aatteita on käytetty historian selittämisessä on julkilausuttuna tai piilotettuna lähtökohtana ja tavoitteena ollut usein osoittaa kirjoittajan omien aatteellisten lähtökohtien ylivertaisuus, puolustella "omien" tekoja ja tuomita "toisten" teot, aatteet ja arvot. Stalinismi, natsismi tai myötäelävä konservatiivisuus eivät ole toisiaan rationaalisempia tai eettisessä mielessä arvokkaampia aatteita. Käsillä oleva teksti ei siis ole minkään aatteen puolustelua vaan aatteiden kritiikkiä. 1900-luvun kokemukset ja Euroopan sekä koko maailman tilanne tällä hetkellä, kahdennenkymmenennen ensimmäisen vuosisadan alkaessa osoittavat, että aatteet jotka perustuvat vastakkainasetteluun ja itselle vieraiden ihanteiden kannattajia demonisointiin johtavat suuriin ja vaikeasti ratkaistaviin ongelmiin. Ongelmiin, joista kärsimme me itse ja jotka rasittavat myös tulevien sukupolvien elämää.

Moderni aikakausi toi tullessaan epäilyn, joka korvasi uskon (ks. Mannheim 1976, Pirttilä 1993, 53). Esimodernit tavat ajatella ja vakuuttaa kuulijat eivät ole kuitenkaan hävinneet, vaan ne ovat edelleenkin vaikutusvaltaisia. Pelkkään epäilyyn perustuvaa aatetta ei voi olla olemassa, mutta silti epäily - vaikka se voikin synnyttää turvattomuutta ja epävarmuutta - on kritiikin ja kehityksen ehto. Tämä kirja on yritys asettaa kysymyksiä ja siten edesauttaa järkiperäistä keskustelua menneisyydestä, nykyisyydestä ja rauhanomaisen tulevaisuuden vaihtoehdoista. Tällä kirjalla puolustetaan yksinkertaista ja inhimillistä perusoikeutta, oikeutta epäillä ja lausua epäilys ääneen. Oikeus epäilyyn puuttuu hegemonisista ideologioista, mutta se voi auttaa hahmottamaan ja toteuttamaan utopian oikeudenmukaisesta maailmasta ilman sotaa.