Vesa Puuronen
Jotain minusta
Julkaisut
Curriculum vitae
Nettirikoksen uhrina
Tutkimus
Politiikka
Poliittinen toimintani
Kommentteja valtakunnan
poliiikasta
Kommentteja maailman-
politiikasta
Blogi

takaisin julkaisun Tappavat aatteet sisällysluetteloon>
Vesa Puuronen

LUKU 6 TAPPAVATKO AATTEET

Aatehistorioitsija Markku Hyrkkänen kirjoittaa teoksensa Aatehistorian mieli (2002) esipuheessa aatteista ja niihin uskovista ihmisistä seuraavasti: "Historiassa ja mitä ilmeisemmin tulevaisuudessakin kohtaamme ihmisiä, jotka ovat valmiita tapaamaan jopa itsensä aatteensa, oppinsa tai uskonsa puolesta. Mutta kohtaamme myös samaan aikaan samoissa oloissa eläneitä ihmisiä, jotka samasta aatteesta, opista tai uskosta huolimatta eivät halua tapaa ketään vaan suorastaan ehdottomasti vastustavat väkivaltaa." Hyrkkäsen johtopäätös on että: "Keskeinen aatehistorian opetus onkin, että olosuhteet, aatteet, opit ja uskontunnustukset eivät sellaisenaan selitä ihmisten käsityksiä."

Hyrkkäsen johtopäätös voi pitää paikkansa jonkun aatteen suhteen. Mutta hegemoninen aate, joka demonisoi ja sulkee vihollisiksi määritellyt ihmiset ihmiskunnan ulkopuolelle ja esittää, että maailmassa hyvä ja paha taistelevat elämästä ja kuolemasta sekä että tässä taistelussa viivyttely ja armeliaisuus johtaa tuhoon ei anna tilaa väkivallattomille vaihtoehdoille. Jos aate vaatii aatteeseen uskovilta uskon lisäksi toimintaa, ei jää tilaa sellaiselle mahdollisuudelle, että joku ihminen uskoisi tähän aatteeseen ja kieltäytyisi tappamasta. Edellä on tarkasteltu Stalinin, Hitlerin ja George W. Bushin aatteita ja toimintaa ja todettu, että he uskoivat oppeihin, joiden puolesta olivat valmiit tappamaan tai tapattamaan toisia ihmisiä. Hyrkäsen johtopäätös ei päde natsismiin, stalinismiin eikä bushilaiseen uuskonservatiivisuuteen, eikä se päde myöskään ääri-islamismiin, jonka nimissä tehtiin terrorihyökkäyksiä syyskuun 11. päivänä vuonna 2001.

Joissakin tilanteissa aatteiden merkitys historian kulussa on suuri ja kiistaton. Tällainen tilanne syntyi, kun natsismin luoja Hitlerin nousi diktaattoriksi Saksassa ja kun stalinismin luojan Stalin oli vallassa Neuvostoliitossa. Natsi-Saksassa ja stalinistisessa Neuvostoliitossa absoluuttista valtaa pitävät henkilöt olivat samalla johtavia aatteen tulkitsijoita ja kehittelijöitä, valta oli saatu vallankumouksellisen liikkeen toiminnan tuloksena. George W. Bush johtaa demokraattista valtiota, jonka pitäisi olla aatteellisesti pluralistinen. Käytännössä kuitenkin USAn poliittista ajattelua on määrittänyt kylmän sodan päättymisen jälkeen, - poliittisen johdon puoluekannasta riippumatta - uuskonservatiivinen, Yhdysvaltojen mahtia ja roolia, vapaita markkinoita ja kauppaa korostava ideologia. Bush johtaa maailman vaikutusvaltaisinta maata, ja siksi sillä aatteella, johon hän uskoo ja jonka hyväksi toimii, on merkitystä koko maailman kannalta. Ääri-islamismin merkitystä nykyaikana ei myöskään voine epäillä, vaikka talebanien Afganistan, valtio, jossa äärimmäinen islamin tulkinta oli vallalla, on lakannut olemasta. Syyskuun terrori-iskut ja myös Israelissa jatkuvat ääri-islamilaisten terroriteot ja vastarinta ovat osoituksia aatteen voimasta. Lisäksi ääri-islamilaiset ryhmät ovat vaikuttaneet huomattavasti Egyptin, Indonesian, Intian, Pakistanin, Turkin ja Algerian yhteiskuntiin.

Tappavissa aatteissa on useita yhteisiä piirteitä, joista ehkä merkittävin on niiden historismi. Stalinin historistinen tulkinta marxilaisuudesta yhdistyneenä Leninin alullepanemaan terroristiseen hallintoon aiheutti miljoonien ihmisten kuoleman. Stalinin politiikan ideologisen perustelun, stalinismin, ydin oli oppi luokkataistelusta, joka oli väistämättä johtava aikakauden edistyksellisimmän luokan, työväenluokan voittoon. Tässä taistelussa kaikki keinot, mukaan lukien historian kulkua vastustavien luokkavihollisten fyysinen tuhoaminen, olivat sallittuja. Hitlerin kohtalonuskoisessa kansallissosialistisessa ajattelussa rotu oli ratkaiseva yhteiskunnallinen ja historiallinen tekijä. Rotujen taistelu oli hänen mukaansa koko ihmiskunnan historiaa käynnissä pitävä ja selittävä tosiasia, mikä oli johtava valkoisen rodun voittoon. Jos valkoinen, arjalainen rotu ei voittaisi, koko länsimaista kulttuuria uhkaisi tuho. Rotutaistelussa kaikki keinot, mukaan lukien alempien rotujen tuhoaminen, olivat sallittuja ja välttämättömiä. Henkilöt jotka ovat taistelleet konservatismin nimissä eivät myöskään ole kaihtaneet kovia otteita. Yhdysvaltojen konservatiivinen presidentti on valmis käymään terrorismin vastaisen sodan nimissä vapautta vihaavien terroristien ja häirikkövaltioiden kimppuun. Ääri-islamilaisten järjestöjen ideologia ja politiikka sekä niiden saavuttama suosio perustuvat suurelta osin Koraanin sanoman yksipuoliseen tulkintaan. Kaikki mainitut vaikutusvaltaiset ideologiat perustuvat historistiseen kohtalonuskoon ja augustinolaiseen käsitykseen maailmasta hyvän ja pahan taisteluna. Tappavilla aatteilla on sisällöllisten ja periaatteellisten yhtäläisyyksien lisäksi yhteistä myös se, että niitä propagoidaan melko samanlaisin retorisin jeinoin. Demokratian ja vapauden puolustaja Bush käyttää samoja demagogian ja yksinkertaistamisen keinoja kuin yksipuoluejärjestelmiä johtaneet diktaattorit puolustaessaan yksinvaltaa, tappamista ja vapauden rajoittamista. Stalinin, Hitlerin ja Yhdysvaltojen nykyisen presidentin propaganda ja retoriikka ovat varsin samanlaisia.

Kuitenkaan tappavien aatteet eivät ole sisällöllisesti samanlaisia. Jos verrataan Stalinin ja Bushin aatteita toisiinsa niiden suurin ero löytyy yhteiskunta-analyysistä ja erityisesti suhtautumisessa yhteiskuntaluokkien merkitykseen. Bush ei luonnollisesti kannata luokkataisteluoppia, eikä ainakaan suoraan tunnusta luokkien merkitystä tai olemassaoloakaan. Luodessaan kuvaa yhtenäisestä Amerikan kansasta hän tosin sisällyttää siihen eksplisiittisesti kaikkien uskontojen tunnustajien ja eri rotuihin kuuluvien ihmisten lisäksi kaikista yhteiskunnallista taustoista peräisin olevan ihmiset. Bushin näkökulmasta uskonto, rotu ja sosiaalinen tausta synnyttävät merkityksellisiä eroja ihmisten välille. Sosiaalinen tausta ei kuitenkaan ole sama asia kuin luokka-asema, vaan Bushin yhteiskunta on paradoksaalisesti luokaton, vaikkakaan ei kommunistinen yhteiskunta. Myöskään Hitlerin kaavailemassa ja toteuttamassa yhteiskunnassa luokilla ei ollut juuri mitään merkitystä vaan - aivan kuten Bushinkin retoriikassa - tärkeintä on kansa ja kansan yhtenäisyys. Hitlerille rodullinen puhtaus ja Stalinille työväenluokan vallan ja merkityksen kasvattaminen yhteiskunnassa oli keskeisin yhteiskunnallinen tavoite kansan yhtenäisyyden sijasta.

Kansan yhtenäisyys, voima sekä hyvinvointi ovat Bushin tavoitteita, joiden saavuttamiseksi Yhdysvaltojen on puututtava maailman muiden kansojen elämään. Vapaus ja demokratia, jotka määritellään konservatismin näkökulmasta markkinoiden ja kaupan vapaudeksi sekä sanan ja lehdistön vapaudeksi, näyttävät ottaneen työväenluokkaisen sosialismin ja koko kansan rodullisesti puhtaan yhteiskunnan paikan poliittisessa retoriikassa, poliittisen ideologian keskeisinä käsitteinä ja poliittisen toiminnan tärkeimpinä tavoitteina. Bushin ja Hitlerin retoriikat on ideologisempia kuin Stalinin retoriikka, jos ideologialla tarkoitetaan poliittisen vallan käytön ja legitimoimisen kannalta välttämätöntä yhteiskunnan ristiriitoja ja todellisia valtasuhteita peittelevää diskurssia. Bushin ideologiaan kuuluvat arvot, kuva Amerikasta ja maailmasta, Amerikan kutsumuksen ja johtavan roolin korostaminen sivistyneiden maiden ja häirikkövaltioiden ja terroristien välisessä kamppailussa jättävät piiloon enemmän kuin paljastavat. Bushin ideologia kätkee tietoisesti amerikkalaisen yhteiskunnan etniset, poliittiset, kielelliset ja sosiaaliset ristiriidat. Kaikki amerikkalaiset ovat yhtä arvokkaita, kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuuden. Se lähes unohtaa USA:n sosiaalisen epätasa-arvon, köyhyyden ja rikollisuuden. Natsismin yhteiskuntakuva on hiukan realistisempi, mutta siinä avoimesti esiintuodut ristiriidat selitetään rotujen taistelulla ja viime kädessä juutalaisten pahantahtoisella salaliitolla. Stalinin ideologia ei peittele yhteiskunnan ristiriitoja ja selittää ne yhteiskuntaluokkien erilaisella suhteella tuotantovälineisiin. Stalinismi perustuu monelta osin ristiriitojen, uhkaavien vaarojen ja taisteluiden näkemiseen sielläkin missä niitä ei todellisuudessa ollut. Bushin retoriikka suojelee vallitsevia yhteiskunnallisia suhteita kieltämällä ne, Stalin taas pyrki pysymään vallassa ja pitämään kommunistisen puolueen vallassa lietsomalla koko ajan uusia ristiriitoja.

Bush on perustellet vapauteen vetoavalla retoriikalla Afganistanissa vuoden 2001 syksyllä käynnistynyttä sotaa terrorismia, pahan akselia ja häirikkövaltioita vastaan. Maailmanpolitiikassa Bushin retoriikka perustuu maailman talouteen ja poliittiseen järjestelmään liittyvien ristiriitojen peittämiseen eikä niiden analyysiin ja ymmärtämiseen. Ulkopoliittinen retoriikka perustuu samaan naivin mustavalkoiseen maailmankuvaan kuin sisäpoliittinen retoriikka. Retoriikan ja siihen perustuvan politiikan kääntöpuolena on yhden valtion, ideologian ja talousjärjestelmän ylivallan luominen ja vakiinnuttaminen maailmassa.

Uusia näkökulmia tappavien aatteiden ja niihin pohjaavien järjestelmien tutkimiseen tarjoaa fasistista Saksaa tutkinut George Mosse. Analysoidessaan fasistisen vallankumouksen luonnetta Mosse tuo esille, että Hitler käytti puheissaan ja kirjoituksissaan kristillistä sanastoa vahvistaakseen tutuilla käsitteillä ja päättelytavoilla nationalistisen ideologian vaikutusta. Fasistit muuttivat politiikan pyhäksi yhdistäessään uskonnollisen ja kansallisen uskomusjärjestelmän piirteitä (Mosse mt., xii-xiii). Yhdysvaltain presidenttikin on käyttänyt vuonna 2002 pitämissään puheissa kansallista ja uskonnollista uskomusjärjestelmää hyväkseen samalla tavalla kuin Hitler (ks. luku 5). Myös Stalinin puheissa kuuluu kristillinen vaikutus mustavalkoisessa yhteiskunta- ja viholliskuvissa ja tavoissa vakuuttaa kuulijat vetoamalla viimekädessä epäilyn ja järjenkäytön ulkopuolella ja yläpuolella oleviin - ei taivaallisiin vaan maallisiin - auktoriteetteihin. Mosse toteaa, että fasismi ja stalinismi olivat olemukseltaan samalla tavalla orgaanisia ja uskonnollisia järjestelmiä. Ne tarjosivat kansanjoukoille kriisiaikana mielekkäämmän, laajemman ja luotettavamman mahdollisuuden osallistua poliittiseen elämään kuin Weimarin tasavallan edustuksellinen demokratia tai tsaristisen Venäjän yksinvaltius. Fasismin vetovoima perustui osittain siihen, että se loi erityisesti miehille tilaisuuden liittyä osaksi yhteisöä ja lopettaa vieraantuneisuus. Myös Neuvostoliitossa välittömästi Lokakuun vallankumouksen jälkeen työläisten, sotilaiden ja talonpoikien neuvostoilla oli todellista vaikutusvaltaa ja vielä Stalinin aikana paikallistasolla, teollisuuslaitoksissa ja muissa yhteiskunnallisissa instituutioissa toimivilla neuvostoilla oli jonkin verran päätösvaltaa. Fasismin ja stalinismin yhteiset juuret löytyvät osittain myös siitä, että niiden molempien kannattajakunnan ja johtajiston suuri yhteinen kokemus löytyy ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoista. Hitler vetoaa suoraan omiin sotakokemuksiinsa, hänen mukaansa armeija on malli, jonka mukaan voidaan luoda tehokas, selkeä ja toimiva poliittinen järjestelmä. Lisäksi sodassa ja armeijassa saadut kokemukset ovat olleet myös emotionaalisesti tyydyttäviä, rintamalla miehiä on punnittu heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa eikä niinkään syntyperän mukaan. Rintamalla on myös syntynyt miesten keskeinen solidaarisuus, taistelutoveruus ja uhrautuvaisuus ja olla uskollisuus. Sota-aika on muokannut miesten kunniakäsityksiä, mistä juonsi juurensa SS-joukkojen tunnus Akunniani on uskollisuus.@ Myös Stalinin ja hänen keskeisten tovereidensa tapa toimia ja ajatella oli muovautunut puolueen taistelukaudella ennen vallankumousta, ensimmäisen maailmansodan aikana ja erityisesti vallankumouksen jälkeen interventiosotien ja sisällissodan aikana. Stalin puhui politiikasta usein ikään kuin se olisi sotaa ja sotaisan retoriikan käyttö teki hänen äärimmäisistä vaatimuksistaan ja poliittisista johtopäätöksistä helpommin omaksuttavia puolueen jäsenille ja johtajille. Fasismin valtaan nousu Saksassa ei perustunut kansan terrorisoimiseen ja kontrolliin vaan laajaan kansan tukeen. Tämä tuki jatkui Saksassa toisen maailmansodan lopulle asti. (mt., 5-12, Klemperer 2001). Myös bolsevikeilla oli ennen lokakuun vallankumousta varsin laaja joukkojen tuki. Jopa stalinismilla oli takanaan kansan laaja tuki, joka näkyi Stalinin palvonnassa ja jumaloimisessa ja hänen kuolemansa aiheuttamissa emotionaalisissa reaktioissa.

Natsismin ja stalinismin sisällöllisen yhtäläisyyden erään periaatteellisen perustan muodostaa kansan suvereniteetin idea, joka tarkoittaa parlamentaarisen demokratian hylkäämistä, jotta voitaisiin saavuttaa joukkojen demokratia. Stalinismi ja natsismi kopioivat monessa suhteessa Ranskan suuren vallankumouksen politiikan tyyliä. Vuoden 1789 vallankumousta Ranskassa seurasi vuoden 1792 verinen kausi jakobiinien hallitessa kansalliskonventtia. Vastarinta tukahdutettiin ja vallankumouksellisten väliset ristiriidat ratkaistiin giljotiinilla. Hitlerin valtaannousuun ja taisteluun vallasta 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa liittyi vastustajiin suunnattu väkivalta. Stalinin luokkasota ja Hitlerin rotusota olivat samankaltaisen äärimmäisen ajattelun tuloksia. Edustuksellisen järjestelmän sijasta uudet maalliset uskonnot, natsismi ja stalinismi muodostivat välittävän tason kansan ja johtajien välille. Kansan pelkän uskonnollisen osallistumisen perinne oli murtunut Ranskan suuren vallankumouksen aikana, jolloin kansaa ohjattiin tietoisesti osallistumaan uusiin maallisiin ja kansallisiin riitteihin. Kolmannessa valtakunnassa ja stalinistisessa Neuvostoliitossa kansan tuli osoittaa uskoaan johtajiin - ja kansa myös osoitti uskoaan - osallistumalla seremonioihin, riitteihin ja juhliin, pukeutumalla tietyllä tavalla, kantamalla tiettyjä symboleja ja tervehtimällä tietyin elein. Natsi-Saksassa uusia suuria juhlia olivat Hitlerin valtakunnankansleriksi nimittämispäivä 30 tammikuuta, natsipuolueen uudelleenperustamisäivä 24 helmikuuta, sankarivainajien muistopäivä 24 maaliskuuta, Hitlerin syntymäpäivä 20 huhtikuuta, kansallinen työnpäivä 1 toukokuuta, keskikesän päivä kesäkuussa, Nürnbergin puoluepäivät syyskuussa, sadonkorjuujuhlat (ABlut und Boden@) 1 lokakuuta ja Münchenin kumousyrityksen muistopäivä 9 marraskuuta. Stalinin Neuvostoliitossa taas vapunpäivä 1. toukokuuta, vallankumouksen vuosipäivä 7 marraskuuta ja Stalinin syntymäpäivä olivat juhlapäiviä. Nürnbergin puoluepäivillä musta-puna-valkoisten hakaristilippujen ympäröimässä tilassa kaikuivat Sieg Heil-huudot ja kädet kohosivat saksalaiseen tervehdykseen. Neuvostoliiton vappu- ja vallankumousjuhlaparaateissa hulmusivat punaiset sirppi ja vasaraliput, Stalinin kuvia kannettiin paraatissa, punatähdet loistivat Kremlin torneissa ja voimakkaat uraa-huudot kajahtelivat. (ks. Bullock 1992, 452, Mosse mt., 5).

Kansa pyrittiin vetämään mukaan uuteen järjestykseen riittien, myyttien ja symbolien avulla. Vallankumouksen marttyyrejä palvottiin niin Saksassa kuin Venäjälläkin. Saksassa Horst Wessel oli natsimarttyyri, joka ikuistettiin puoluehymnin sanoissa esimerkiksi Saksan kansalle ja erityisesti nuorisolle. Neuvostoliitossa Leninin hautamuistomerkistä tehtiin pyhä paikka ja pyhiinvaellusten kohde, myös Saksassa natsimarttyyrien muistomerkit olivat jatkuvan huomenpidon kohteena. Kansan tahdosta tuli uusi uskonto, jota ilmaistiin uuden poliittisen estetiikan välityksellä. Sekä natsismi että stalinismi perustuivat uudenlaiseen joukkopolitiikkaan, jonka keskeisin periaate oli kansan jatkuva, tosin tiukasti kontrolloitu osallistuminen politiikkaan juhlien ja marttyyrien palvonnan kautta. (mt., 70-71).

Myös Yhdysvalloissa, kuten monissa muissakin maissa, kansan yhtenäisyyttä ja nationalistisia tunteita nostatetaan ja pidetään yllä sankarivainajien muistojuhlilla ja itsenäisyyspäivillä sotilas- ja kansalaisparaateineen. Yhdysvalloissa tärkeitä kansallisia muistomerkkejä ovat Vietnamin ja Korean sodan muistomerkit Washingtonissa. WTC:n (World Trade Center) 11 syyskuuta 2001 romahtaneiden kaksoistornien paikalle on noussut uusi tärkeä kansallinen muistomerkki. Kun tornien luona järjestettiin terrori-iskujen uhrien muistojuhla tornien paikalle asennetut valinheittäjät loivat tornit taivaalle. Yhtäläisyys natsien Nürnbergin puoluepäivillä ilmatorjuntavalonheittimillä tekemään valokadetraaliin oli silmiinpistävä. Natsi-Saksassa Nürnbergin puoluepäivillä oli erityinen merkitys. Ne olivat merkittävä poliittinen voimannäytös sisä- ja ulkopoliittisiin tarpeisiin. Mutta ne olivat myös puolueen jäsenille merkittävä ja kohottava kokemus, joka yhdisti yksilöt, erityisesti miehet osaksi puoluetta ja loi ainutlaatuisen tunnelman sekä sumeilemattoman toimintatarmon. Samalla tavalla toimivat myös Neuvostoliiton kommunistisen puolueen järjestämät joukkotilaisuudet Moskovan Punaisella torilla ja muiden Neuvostoliiton kaupunkien keskustoissa. Nürnbergin puoluepäivät ja Moskovan Punaisen torin vallankumousparaatit olivat yhteisen uskonnon, voiman ja uskollisuuden näytöksiä, joista puolueen jäsenet ammensivat voimaa arkiseen taisteluun aatteen puolesta. Näissä tilaisuuksissa puolueen jäsenillä oli myös mahdollisuus nähdä elävät jumalansa ja kuulla heidän puhuvan. Bushin maassa itsenäisyyspäivän juhlallisuudet marsseineen, Korean sodan päättymisen juhla, presidentin puhetilaisuudet eri puolella maata ja pääkaupungissa ovat hyvin samankaltaisia niin tunnelmaltaan, tavoitteiltaan ja retoriikaltaan kuin Stalinin Neuvostoliitossa ja Hitlerin Saksassa. Myös Bushin puheet keskeytyvät lähes jokaisen lauseen jälkeen yleisön suosionosoituksiin, jotka he esittävät seisomaan nousten. USA:n itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa liput liehuvat, kansallisen sotahistorian merkittäviä tapahtumia kerrataan, sankarihaudat saavat kukkia, korostetaan kansallista yhtenäisyyttä ja ja osa ihmisistä kokee kuuluvansa johonkin suurempaan, joka antaa merkityksen ja arvon omalle olemassaololle. Epäilylle ei näissä tilaisuuksissa ole sijaa.

Marxilaisuus, rotuteoriat, rasismi, fasismi, nationalismi ja uuskonservatiivisuus ovat kaikki suunnilleen samaan aikaan kehittyneiden aatteellisten virtausten hedelmiä. Natsismi ja stalinismi ovat ainakin toistaiseksi hävinneet, myös marxilaisuuden toinen virtaus marxilais-leniniläinen kommunismion hävinnyt mutta uuskonservatiivisuus on voimissaan. Kaikkien näiden aatteiden syvimmät juuret löytyvät 1500-vuotta sitten eläneiden ajattelijoiden teoksista. Bushin aatteessa nationalismi on yhdistetty kapitalismin keskeisiin arvoihin, koska sitä ei ole ymmärrettävistä syistä voitu yhdistää rasismiin kuten natsismissa eikä sosialismiin kuten stalinismissa. Uskonnon ja nationalismin yhdistäminen ei ole Bushille mutkatonta, sillä hän ei voi hyökätä islamia vastaan yleisesti vaan hyökkäys on rajattava ääri-islamismiin. Kapitalismin ihanteiden voiton saarnaaminen ei tee Bushin politiikasta muiden maiden, eikä erityisesti kehitysmaiden kannalta, yhtään uskottavampaa. Kapitalismin ihanteiden nimissä tehty ristiretki näitä ihanteita vastustavien maiden kimppuun ei poista kapitalististen maiden ja valtakeskusten välisiä ristiriitoja vaan Yhdysvaltojen ylivaltapyrkimykset johtavat vähitellen EU:n ulkopoliittiseen ja puolustuspoliittiseen yhdentymiseen ja myös USA:n aikaisemmin johtaman NATO:n sisäisten ristiriitojen voimistumiseen. EU:n jäsenmailla on merkittäviä etuja valvottavanaan Lähi-Idässä ja Keski-Aasiassa, ei vähiten alueiden öljykentillä. Kapitalisoituvat Venäjä ja Kiina kokoavat itseään pystyäkseen kilpailemaan USA:n ja EU:n kanssa maailmanherruudesta. Venäjän ydinaseet ovat paradoksaalisesti merkittävimpiä USA:n täydellisten ylivaltapyrkimysten esteitä.

Tämän tekstin lähtökohta on se, että usko tiettyihin aatteisiin saa jotkut ihmiset toimimaan siten, että toiminnan seurauksena kuolee ihmisiä. Stalinin, Hitlerin ja Bushin uskomukset ovat epäilemättä sen taustalla, että heidän johdollaan, yllytyksestään ja vastuullaan on käyty toisten ihmisten kuolemaan johtavia sotia, suoritettu pommituksia jne. Ovatko aatteet kuitenkaan syypäitä? Yksikään aate ei konkreettisesti tapa ketään, mutta muuttuessaan ihmisten maailmankatsomuksen perustaksi, yhteiskunnalliseksi liikkeeksi ja materiaaliseksi voimaksi, ne ovat välttämätön ehto sille, että Stalin ja Hitler olivat kansanmurhien toimeenpanijoita ja että Bush on valmis syöksemään koko maailman sotaan, jonka seurauksia ei voi varmasti tietää. On periaatteessa mahdollista, että Stalinista, Hitleristä ja Bushista olisi tullut murhamiehiä ilman aatettakin, mutta aate on välttämätön, jotta murhaaminen laajentuisi sellaisiin mittoihin kuin on tapahtunut tai voi tapahtua. Natsismi, stalinismi ja uuskonservatiivisuus ovat välttämättömiä edellytyksiä Hitlerin, Stalinin ja Bushin johdolla toimeenpannuille tai toimeenpantaville kansanmurhille ja hyökkäyksille.

Mikä sitten synnyttää aatteet, jotka tappavat yllä esitetyllä tavalla? Tietynlaiset yhteiskunnalliset ehdot ovat välttämättömiä aatteiden syntymiselle, mutta kerran synnyttyään ne elävät suhteellisen itsenäistä elämää. Aatteet vetoavat ihmisiin, koska ne kykenevät vastaamaan yhteiskuntaa, maailmanhistoriaa, tai yksittäisiä tapahtumia ja ajanjaksoja koskeviin kysymyksiin. Aatteet muuttuvat yhteiskunnallisten olojen tai historiaa koskevien tietojen tai tulkintojen muuttuessa. Ihmiset, jotka elävät tietyssä yhteiskunnassa, kohtaavat aatteet enemmän tai vähemmän valmiina, aukottomina ja uskottavina ideoiden, arvojen, selitysten ja iskusanojen muodostamina, suhteellisen abstrakteina kokonaisuuksina. Erityisesti hegemonisen aseman vallanneet aatteet kehittävät ympärilleen koneistoja, jotka yhdenmukaisesti vakuuttavat omaa oikeellisuuttaan. Kuten olemme edellä nähneet Hitler ja Bush katsovat oman aatteensa opettamisen kouluissa kaikille kansakunnan jäsenille hyvin tärkeäksi, myös Neuvostoliitossa koulukasvatus oli keskeinen ideologisen työn väline. Natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa oli luotu virallisen koulujärjestelmän lisäksi ihmisen elinkaaren kattava järjesstöjen verkosto, joissa eri ikäisten ihmisten edellytettiin vapaa-ajallaan toimivan aatteellisissa tehtävissä. Neuvostoliitossa ihmisen elinkaari kulki pioneerista nuorisoliittolaisen kautta kommunistiksi. Hitlerin Saksassa toimi Hitler Jugend ja Bund Deutsche Mädel, jotka tarjosivat tytöille ja pojille sukupuolen mukaista kasvatusta kansallissosialismin ihanteiden mukaisesti. Myös USA:n presidentti on useissa puheissaan korostanut kansalaistoiminnan merkitystä kasvatus- ja kansakunnan rakentamistyössä. Aatteen kannattajan on erittäin vaikeaa kyseenalaistaa jokseenkin hiottua ja loogista ajatusten kokonaisuutta, joka tuntuu tarjoavan vastauksia tärkeisiin kysymyksiin ja jota koululaitos- ja epävirallisemmat kasvatusorganisaatiot tukevat. Usein näissä epävirallisissa organisaatioissa vietetään vapaa-aikaa, luodaan ystävyyssuhteita, saadaan sosiaalisia ja emotionaalisia palkintoja sekä huomiota. Organisaatioiden ulkopuolelle jääminen voi johtaa sosiaaliseen syrjäytymiseen ja ihmissuhteiden sekä sosiaalisten huomionosoitusten loppumiseen. Aate ja yhteiskunnallinen liike ovat kokonaisuus, jonka piiriin tulleet yksilöt on mahdollista saada tappamaankin. Aate on tästäkin näkökulmasta välttämätön ehto: vaikutusvaltaisia yhteiskunnallisia liikkeitä ei voi syntyä, ellei ihmisillä ole yhteisiä tapoja tulkita maailmaa ja toimia tulkintojensa pohjalta. Aatteet tuottavat näitä yhteisiä tulkintoja ja toimintatapoja.

Stalinismi, kansallissosialismi, myötäelävä konservatismi - ja myös fundamentalistinen ääri-islam - perustuvat samantyyppiseen argumentaatioon ja ajatteluun. Niissä kaikissa yhteistä on usko oman asian ehdottomaan oikeuteen, vastustajien esittäminen pahoina, vihan lietsominen sekä usko parempaan maailmaan, joka syntyy kun luokkaviholliset, alemmat rodut, vapauden ja demokratian viholliset - tai saatanan liittolaiset - on tuhottu. Kaikille näille ideologioille on ollut ja on vaihtoehtoja, mutta kun niitä julistetaan ja niiden totuus näyttää läpäisseen kaiken saatavilla olevan informaation, vaihtoehtoja on vaikea tunnistaa ja tehdä tunnetuiksi.

Josef Stalin, Adolf Hitler, Osama bin Laden ja George W. Bush eivät olleet tai ole demoneita vaan ihmisiä, jotka usko(i)vat ihanteisiinsa ja toimivat niiden toteuttamiseksi. Meidän tehtävänä on yrittää säilyttää järkemme ja epäillä uusia päälle vyöryviä ideologioita. Meidän tehtävämme on myös säilyttää myötätunto heikkoja, sorrettuja ja väärin kohdeltuja kohtaan ja lausua epäilymme ja myötätuntomme ääneen. Vaikeneminen tekee meistä kanssarikollisia.